Amaly Osman Kaikella on syynsä

Raskausaika miehen näkökulmasta

 

Naisten kokemuksista on ympäri nettiä kuin myös satoja kirjoja kyseisestä aiheesta. Jos kiinnostaa tai tulee oikea aika tieto on käden ulottuvilla. Raskaana olevilta kavereilta ja tuttavilta voi myös kysyä. Senpä takia en aio kirjoittaa naisen näkökulmasta vaan eritoten miesten. Haluan tietää miten miehet kokevat kumppaniensa raskausajan? 

Vanhemmuus on yksi elämän suurimpia tapahtumia. Sitä ennen pitää läpikäydä raskaus ja odotusaika. Mikä on oikeampi vastaus suurimmalle osalle miehistä? Se että miehet jännittävät viimeisiä viikkoja ja varsinkin synnytystä vai se että heillä on huolen ja innostuksen sekaisia fiiliksiä koko raskausajan synnytyssaliin asti? Mielestäni miehet näyttelevät vahvaa ulkomaailmalle mutta pinnan alla vahvat tunnetilat vallitsevat. Uskoisin että elävät epävarmuudessa päivittäin ja se kulminoituu synnytyksen käynnistyttyä. Nämä ovat vain olettamuksia joihin haluaisin vahvistusta raskausajan läpikäyneiltä miehiltä! Ovatko havainnot oikeassa? Miesten kokemuksia vähätellään yleisesti joten tietoa ei myöskään löydy niin helposti kuin naisten osalta. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

En jännittänyt hirveästi. Ennemminkin se oli aika raskasta aikaa niiden raskaudenaikaisten tunnekuohujen kanssa pärjätä.

Suurimmasta osasta miehiä en tiedä. Minä kai koen aika heikosti asioita. Synnytys ei jännittänyt, ei pelottanut, ei räjähtänyt maailma. Koin olevani vähän turhaan siellä.

Henkisesti raskasta se lapsen ekat pari vuotta. Miehenä siinä on vähän ulkopuolinen olo ja se silti vaatii aika paljon.

Kahden lyhyessä ajan sisällä syntyneen lapsen jälkeen on sellainen olo, että ei missään tapauksessa ikinä enää uudelleen.

Mutta ajatus siitä, ettei lapsia olisi joku päivä ollenkaan, on se pahin painajainen. Identiteetti on muuttunut. Ennen ei ollut mitään suuntaa tai suurempaa väliäkään millään. On se vähän kummallista tajuta, että mikään ei enää ikinä ole vain omissa käsissä.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman

Joo, tunnekuohut on ymmärrettävissä ja ehkä myös stressaavinta. Näin jälkeenpäin mikä asia olisi helpottanut?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Tyttöä odottaessa niitä tunnekuohuja ei ollut. Raskaus oli muutenkin ihan erilainen. Otos on toki pieni, että siitä voisi mitään säännönmukaisuuksia vedellä.

Mutta en tiedä, olisiko mikään helpottanut muu kuin se, että olisin ollut raskausajan jossain muualla. Mikä nyt ei luonnollisestikaan ollut vaihtoehto tai käynyt edes mielessä.

Jotkin asiat on vaan kestettävä. Se joka leikkiin ryhtyy jne.

Viljo Häggman

"Se että miehet jännittävät viimeisiä viikkoja ja varsinkin synnytystä vai se että heillä on huolen ja innostuksen sekaisia fiiliksiä koko raskausajan synnytyssaliin asti?"

Blogisti automaattisesti olettaa, että miehet olisivat huolissaan ja ottaisivat raskauden tunteella samalla tavalla kuin naiset. Suurimmalle osalle miehistä se menee siinä samanlaisena vaivana kuin roskiksen vieminen ulos, ilman mitään henkilökohtaisia tunnekuohuja.
Ei myöskään mitään epävarmuutta pääse syntymään. Siitä pitää huolen neuvolajärjestelmä ja internet.
Lisää työtä ja vaivaa, mutta siitä taas selviää samalla periaatteella kuin talvesta tai työkomennuksesta. Ei tuo kestä kuin muutaman kuukauden, sitten se on ohi. Arvioidaan asia uudelleen kun tuloksen näkee.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Suurimmalle osalle miehistä se menee siinä samanlaisena vaivana kuin roskiksen vieminen ulos.."

Häggman ei taida olla sitä ikäluokkaa, joka on läsnä synnytyssalissa, joten olisikohan syytä arvioida asia uudelleen.

"Läsnäolo saattaa kuitenkin johtaa siihen, mitä miehen pitäisi välttää synnytyssalissa. Nimittäin pyörtymiseen."

http://www.vau.fi/Synnytys/Synnyttamassa/Parjaako-...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Miehenä olen ollut viisi kertaa mukana synnytyksessä ja myös mukana raskauden eri jaksoilla. Usein väitetään että miehet eivät välitä, mutta monessa tapauksessa miehet saattavat välittää ainakin ensiraskaudesta enemmän kuin nainen. Eli kaikkea ei voi yleistää, mielestäni yhden, viiden tai kymmenenkään kokemuksen jälkeen ei voi tehdä mitään tilastoa asiasta.

Kaikki raskaudet ja vaimon tai tyttöystävän hormoonihäiriöt ovat yksilöllisiä. Nainen "kukkii" raskauden alkuvaiheilla, mutta sitten loppupuoliskolla voi tulla eteen aivan mitä tahansa. Se sama koskee myös miehiä, vaikka miehet taitavat toimia niin, että alussa on tuskaa ja lopussa niin suuri helpotus, että helposti pyörtyy paineen höltyessä synnytyksen tapahduttua. Mies ei siis pyörry synnytyksestä, vaan raskauden aikaisten paineiden vapautumisesta.Itse en ole pyörtynyt noissa viidessä synnytyksessä, mutta viimeisellä kerralla se oli tosi lähellä, piti lähteä happea ottamaan käytävään.

Kun siellä käytävässä mietin miksi se ottaa niin lujille, niin tulin sellaiseen johtopäätöksen, että huoli oli niin kova ja kun kaikki menikin hyvin tulee sellainen voimaton olo. Se on ikään kuin suuri kiitos. Siksi ei kannata naureskella miesten pyörtymisistä, sillä he ovat ottaneet raskauden tosissaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #4

Enpä naureskellutkaan, mutta ei ole kokemustakaan kuin kahdesta ja molemmat nopeita ja helppoja, joten ei tietoa siitä miten mies ottaa pitkän ja vaikean. Yksilöllistähän kaikki on, tunteineen kaikkineen, molemmin puolin. Ei ollut edes pahoinvointia, jotta tiedänköhän asiasta mitään:)

Luulisin kuitenkin että jos nainen elää sen odotusaikansa "normaalisti" kuten ennenkin, vain onnellisena odotuksestaan, niin se heijastuu mieheen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Enpä tarkoittanut Seija sinua. Komppaan täysillä tuota viimeistä kappalettasi.

It was such a perfect day. I'm glad I spent it with you.

Jokainen synnytys on kuin uusi aamu, ei voi tietää mitä se tuo tullessaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #6

Niin no, tässäkin väittäisin että kaiken takana on nainen, ja kuvakin kertonee että tällaista sen pitäisi olla.

http://www.vau.fi/raskaus/Terveys/Raskauden-seuran...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

No hyvä kun muistutit tuosta korva napaan asetelmasta;))) Mikään ei ole niin kaunis, kuin raskaana oleva nainen.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman Vastaus kommenttiin #5

Sulla kävi tuuri helposta raskaus kokemuksesta. Itse olen kuullut monia kamalia kokemuksia erilaisilta naisilta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #12

Lantion rakenteestakin kai se pitkälti johtuu, gynekologini sanoi että on assimilaatiolantio, eli antaa myöden.

Niitä kamaliakin kokemuksia tietysti on, riippuen mm. siitä onko vauva syntyessään pää edellä vai ei, jne., ja synnytyssairaalastakin.

Ensimmäisen Stadissa pyöräytettyäni sanottiin että menkää sitten seuraavalla kerralla nopeasti sairaalaan, ja kun sitten kuulin tehdaspaikkakunnalla naapurilta että siellä ei kätilö kierrokseltaan kiirettä pitänyt vaikka soitti kelloa niin lähdin vähän ennen laskettua aikaa esikoisen kanssa keskussairaalapaikkakunnalle mummolaan. Läheskään kaikilla ei valitettavasti ole valinnan mahdollisuutta sairaalan suhteen, eikä sairaala lähelläkään.

Monen monta tekijäähän siinä synnytyksessä on.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #4

Minulla ei jostain syystä käynyt edes mielessä, että jokin voisi mennä vikaan. Istuin vain siellä ja koin itseni ylimääräiseksi. Toisella kerralla vedin unta palloon isähuoneessa, kunnes emäntä soitti, että olisi tulossa.

Minä sain ensimmäisellä kerralla "vapaaehtoisesti" valita, olenko paikalla vai ei. Kun sanoin, etten halua mukaan synnytykseen, se vapaehtoisuuspuhe loppui siihen ja helvetillinen mökä ja paheksunta.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman Vastaus kommenttiin #9

Pahinta on varmaankin kokea itsensä ylimääräiseksi ja "turhaksi". Ja että kaikki mitä sanoo on väärää. Miten selviydyit tunnekuohuista?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #13

Piiloutumalla ja pakenemalla selvisin. Avovaimo on rauhallinen ihminen ja siksi sen tunnekuohutkin oli kohtuullisia, joskin täysin luonteenvastaisia.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman Vastaus kommenttiin #16

Olisiko helpottanut jos kumppanisi olisi selostanut olotilastaan sekä ohjeistanut tarpeistaan?

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman Vastaus kommenttiin #4

Nimenomaan tuo huoli on kova. Sanoisitko että raskaus ja synnytys ovat sinun ja monien miesten elämän tunnekuohuisinta aikaa? Onko tunnetilat helpottuneet ensimmäisen kerran jälkeen?

Viljo Häggman

Ensimmäisen synnytyksessä olin mukana, ja heti perään 4 vrk äitiysklinikalla samassa huonessa molempien kanssa. Toisen syntymästä myöhästyin 45 minuuttia kun jäin ruuhkaan matkalla lentokentältä.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman Vastaus kommenttiin #15

Ehtikö lapsi syntyä toisen lapsen kohdalla?

Viljo Häggman Vastaus kommenttiin #20

Juu, oli jo pesty, paketoitu ja syömässä, kun ehdin paikalle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vaikeinta on ollut riittävän huomion osoittaminen, kun mikään ei ole tuntunut riittävän. Itku on ollut herkässä ja koskaan "en ole ymmärtänyt mitään", kuten syytös on kuulunut. Vaikka kuinka olen tasa-arvon kannattaja, niin muistan, että niinä aikoina oli joskus pakko suhtautua kumppaniin samalla tavalla kuin lapseen, jonka oikuttelua pitää ymmärtää ja hyväksyä.

Syntyneen lapsen mukanaan tuoman työmäärän ja vaivan kohdalla olen sitä mieltä, että se vähenee ajan funktiona. Monethan saanovat, että vaikeimmat ajat ovat vasta edessä, kun ensimmäisten viikkojen tai kuukausien aikana tuskastellaan. Haasteet tietysti muuttavat muotoaan, mutta kokonaisuutena olen kokenut, että työ on sitä helpompaa mitä vanhemmaksi lapsi tulee.

Käyttäjän amalyosman kuva
Amal Osman

Auttaisiko niissä tilanteissa kumppanin tunnetilojen ennakoiminen? Vai eikö siitäkään olisi ollut apua? Kiehtovaa on ollut lukea miesten näkökulma aiheesta!

Toimituksen poiminnat